Ville Kujala virittämässä kitaraa ravintola Torven takahuoneessa. (Kuva: Jari Anttonen)

Laulaja-kitaristi Ville Kujala antoi haastattelun ravintola Torven takahuoneessa.

Mitä haluaisit edustaa?

Mies ja kitara -meininkiä. Artistinimeni on Will’s Corner, ja sillä on nyt viime aikoina tullut vedettyä trubaduurikeikkoja tilaisuudessa jos toisessa.

Milloin olet aloittanut musiikin harrastamisen?

Alle kaksikymppisenä eli 90-luvun puolivälin jälkeen. Siitä on noin kaksikymmentä vuotta. Silloin aloitin kitaran harjoittelulla ja huuliharpunsoitolla. Nuorena poikana kaksikymppisenä alkoi jo syntyä omia biisejä. Sillä on päästy tähän päivään asti, ja tästä mennään eteenpäin tietenkin.

Mikä musiikissa on sinulle se juttu?

Se käsittää niin paljon. Musiikissakin on elämä ja kaikki sen sivuvaikutukset mukana. Miten tämän nyt leikkisästi haluaisi sanoa? Musiikkia on niin paljon. Tietenkin, jos ruvetaan ajattelemaan, että on myös laulumateriaalia, eikä kaikki ole todellakaan instrumentaalimusaa. On paljon hyviä lauluja, jotka kertovat oman tarinansa ja kyllä niitten kanssa on ihan kiva hengittää.

Kuinka usein pidät kitaraa kädessä?

Lähes päivittäin.

Soitatko omia biisejä vai treenaatko covereita?

Sekä että.

Mitä soitat trubaduurikeikoilla?

Trubaduurikeikoilla on mukana omaa materiaalia ja covereita: folk-, blues-, countryjuttuja. On eri lauluja ja eri lauluntekijöiden lauluja myös.

Kerro hauska sattumus, joka on tapahtunut keikallasi?

No kielten katkeaminen on kitaristille ihan tavallista. Kun kieli katkeaa, varsinkin jos se on joku tärkeä kieli, niin kitarasta häviää vire. Jos ei ole varakitaraa mukana, niin kesken biisin ei pysty vaihtamaan kitaraa. Silloin pitää ihan nöyränä poikana sanoa yleisölle, että nyt katkesi kieli, anteeksi, joskus tekniikka voi pettää. Sitten se punotaan siinä kiinni ja jatketaan. Ensin tietenkin kieli viritetään. Jossain keikalla on ollut mielenkiintoista, kun jengi on ruvennut käskemättä kierrättämään hattua yleisössä soittajalle. Se on ollut ihan positiivinenkin yllätys. Minun hattuni on ollut siinä sivussa, eikä päässä, ja porukka on ruvennut keräämään tosiaan hattupalkkaa.

Pyörität myös klubia. Kerro siitä vähän.

Torvessa pyörii joka kuukauden ensimmäisenä torstaina Akustinen Klubi. Olen mukana kotikaupunkimme elävän musiikin yhdistyksessä nimeltä Lahden Rytmin Ystävät ry. Klubi on RyRyn toimintaa. Ja se klubi ei tietenkään ole minun oma, vaikka siellä klubi-isäntänä olenkin. Vaan klubi on ihmisten, jotka tulevat paikalle soittamaan ja esiintymään sekä yleisön edustajien, jotka tulevat kuuntelemaan ja nauttimaan tunnelmasta. Se tekee klubin. Ja se juttu on se.

Mistä syntyi idea klubin järjestämiseen?

Ulkomailla on monenlaisia open mic ja open stage -klubeja. Esimerkiksi New Yorkin Greenwich Villagen folk-klubeilta on tullut tosi kovia lauluntekijöitä. Dylankin kertoi muistelmissaan, että korikeikoiksi kutsuttiin keikkoja, joissa soitettiin kuppiloissa ja mukana oli mimmi, joka kiersi keräämässä turisteilta rahaa korin kanssa. Olen itse soittanut Helsingissä Samettiklubilla montakin kertaa, ja siellä alkoi raksuttaa, että tämän tyyppinen klubi voi toimia Lahdessakin. On ilo, että se on ruvennut toimimaan. Pari kolme vuotta sitten meillä oli viisivuotissynttärit, ja pian odotellaan kymmenvuotissynttäreitä. Tällaisia klubeja on muuallakin Suomessa. Tampereella pyöri ainakin aikoinaan laulu- ja lauluntekijäklubi nimeltä Maitolava.

Mikä on paras livekeikka minkä olet nähnyt?

Voi kuule, kun niitä on niin monia. Isot keikat kuten Rollareiden ja Springsteenin E Street Bandin Suomen keikat ovat olleet hyviä. Ja Bob Dylan and His Bandin keikoilla olen käynyt useasti. Dylanin konsertit ovat olleet oikein hyvä esimerkki siitä, miten hyviä biisejä soitetaan, lauletaan ja sovitetaan. Jos Dylan tulee taas keikalle Skandinaviaan tai jopa Suomeen, niin todellakin menen hänen konserttiinsa taas uudestaan, jos vain suinkin mahdollista.

Miten suomalaiset livekeikat?

Ei ole mitään parhaimpia, mutta nyt tulee mieleen Karjalaisen Jukka bändeineen viime kesänä Mössöllä. Se oli hyvä keikka, ja pidin siitä tosi paljon. Kesällä olin myös Puistobluesissa, ja siellä oli mielenkiintoista kuunnella tätä Little Steveniä eli Steven Van Zandtia. Bruce Springsteenin bändin kitaristia. Hänellä oli oman bändin keikka siellä Järvenpäässä.

Sekin on ulkomainen!

No niin, sekin on amerikkalainen, mutta se keikka järjestettiin Suomessa. Siellä Puistobluesissa oli myös SF-Blues, jossa on Silvennoinen, Lindholm, Ahlqvist ja heillä oli vierailijana Jukka Gustavson ja Raittisen Eero. He olivat päälavalla soittamassa, ja se oli kanssa hyvä. Oli aika vaikea kysymys, kun kysyit parasta keikkaa. Keikoilla on tullut käytyä katsomassa ja kuuntelemassa niin paljon. Tosiaan miten mestarit tekevät sen jutun, jotta siitä saisi sitten itsellekin jotain oppia.

Mikä on paras opetus, minkä olet saanut musiikin kautta?

Springsteen oli E Street Bandin kanssa Helsingissä keikalla. Soittivat ennätyskeikan, vähän yli neljä tuntia. Kun olin menossa keikalle, niin ajattelin, että Brucella ja hänen bändillään on kyllä ”courage to play”. Katsoin niiltä vähän esimerkkiä ja ajattelin, millä rohkeudella ne soittavat siellä ja antavat kaikkensa. Sitä oli hienoa seurata. Joten olen siitä ottanut itsekin couragea mukaan pärjätäkseni esiintymislavalla. Sillä keikalla oli vielä pre show, jossa Springsteen tuli yllättäen mies ja kitara -meiningillä soittamaan kouralliselle ihmisiä iltapäivällä, vaikka varsinainen keikka alkoi vasta illalla.

Mistä saat laulujesi aiheet?

On niin paljon aihetta lauluun. Vaikka niin kuin rakkaus syntyy, elää ja kuolee pois. Mutta silti jättäen jäljet jokaiseen, missä ikinä onkaan kulkenut ja elänyt. Silloin myös siitä on mahdollista lauluja kirjoittaa. Tämä on hyvä kysymys. Eiköhän tätä asiaa mieti lauluntekijä jos toinenkin. On niin paljon mistä lauluja voisi kirjoittaa. Niin kuin syntymästä, elämästä  ja niin edelleen. Esimerkiksi jos menet vaikka Helsingin rautatieasemalle ja katsot ympärillesi, niin näet kyllä paljon erilaisia asioita. Kuten tapaamisia ja jäähyväisiä. Tai vaikka ulkomaan reissussa tulee vastaan juttuja jos toisia, mistä voisi lauluja kirjoittaa. Mutta tietenkin mistä haluaa sanoa ja mitä haluaa sanoa. Se on tietenkin lauluntekijän vapaus valita. Jos tämä asia enemmänkin askarruttaa, niin kannattaa tietenkin kuunnella tosiaan esimerkiksi Tapio Rautavaaran biisi Lauluni Aiheet. Se on hyvä kappale tästä aiheesta. As a spanish-hills could give me a song or two.

Löydät Ville Kujalan Bändipankista Will’s Corner.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here