Tämän viikon jälkkäreissä selviää, mihin pyörämekaanikko Jari Lyytikäinen käytti margariinia, miksi ohjaaja Kaisa Karekallas konttasi pimeässä nukketeatterissa ja millaisia asioita Laulava Lahtimo joutui puimaan takahuoneessa keikan jälkeen.

Pyörämekaanikko Lyytikäinen kertoi ajaneensa ystäviensä kanssa nuorena miehenä Lahdesta Pulkkilanharjun kautta Jyväskylään. Paluumatkalla etulaakeri oli alkanut kahista kuivuuttaan. Pyöränhuoltoa varten mukana oli vain pumput ja paikkausvälineet. Matkalaisilla oli kuitenkin kylmälaukussa eväänä maitoa ja margariinia. Kekseliäs Lyytikäinen voiteli etulaakerinsa margariinilla ja matka jatkui.

Nukketeatterin tekijä Karekallas kertoi olleensa Kolumbiassa näyttämöllä, jossa näyttelijät olivat pukeutuneet mustaan, päätkin peittävään asuun. Valo oli vain nukessa, joten näyttämö oli pilkkopimeä. Sitten putosi tarinan kannalta oleellinen kahvipannu lattialle. Vuorotellen toisen näyttelijän kanssa Karekallas konttasi ja yritti etsiä kahvipannua. Toinen piti sillä välin nukkea. Yleisö ei todennäköisesti huomannut, miten kuumeisesti kahvipannua lavalla etsittiin. Lopulta kahvipannu löytyi.

Timo ”Laulava” Lahtimo kertoo jännittävänsä joskus niin paljon, että joitakin oleellisia asioita saattaa unohtua. Lahtimo kävi laulukilpailuja läpi muutamia vuosia aiemmin ja oli opetellut tekstit hyvin etukäteen. Lopulta kameran edessä sanat olivat yllättäen vaihtaneet paikkaa. Eräänkin kerran Lahtimo esitteli orkesterin jäseniä väärillä nimillä. Takahuoneessa nimet oli jälkikäteen puitu paikoilleen. Lahtimo on vuosien varrella saanut kitkettyä tätä epämiellyttävää ominaisuutta itsestään.

Kuinka luovaa hulluutta käytetään hyväksi? Miten tiukoista paikoista selvitään panikoimatta? Meneekö senat joskus sakaisin?

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here