Savun laskettua ja uhrit laskettuaan totesivat tutkijat tapahtuman olleen ennennäkemätön. Silmitöntä väkivaltaa ei jäänyt todistamaan silminnäkijät, sillä kaasuisku tulimerineen oli ollut kruunaamaton loppufanfaari järjettömyydelle kaikessa kauneudessaan.

Kielitieteilijä Kalle oli saanut tarpeekseen siitä, että häneltä kysyttiin baarissa, että pitivätkö naiset ammatistaan. Ei, hän ei ollut opiskellut cunninglingusta, vaikka aika ovela lingvisti olikin.

Kalle oli saanut osakseen glooriaa tehtyään tiedealansa merkittävimmän gradun vuosiin. Kalle oli itse usein sanonut alansa muille vaikuttajille, että ei kaivannut sumuvarjoa päänsä ympärille ja kaikki olivat nauraneet hauskuudelleen.

Todettakoon kaikkien tietäväksi, että glooria on optinen ilmiö ilmakehässä, jonka toinen kutsumanimi on sumuvarjo.

Nokkela ja kielitieteen muuttava mies ei saanut osakseen kuitenkaan laajaa palvontaa. Tyhmät vitsit tiedealastaan eivät saaneet Kallea kokemaan toivomaansa yhteyttä kansan tyhmempien edustajien kanssa. Ei hän tahallaan ollut ylimielinen, hän vain sattui olemaan muita parempi.

Gradu, opinnäytetyö, lopputyö – useita termejä, jotka tavallaan viittaavat samaan, mutta aiheuttavat kiihkomielisiä kannanottoja, jos erehtyy käyttämään väärää sanaa. Kallelle oli tärkeää, että puhuttiin gradusta, mutta hän toi asian yleensä esille tyylilleen uskollisena.

– Portaittain on syytä perehtyä tieteen luomiseen, ei tehdään vain työtään.

Nokkeluutensa myös tässä kohdin meni usein ohi kuulijoiltaan, syystäkin.

Gradunsa aihe oli mullistava kielitieteen parissa.

”Lingvistisen terminologian metamorfoosin implikaatio populistisen kontekstin transformaatiossa” -tutkielma oli herättänyt huomiota jo ennen valmistumistaan.

Se käsitteli sitä, miten kielitieteilijöiden itsensä tuottama sisältö rinnastui kansanomaiseen ilmaisuun ja kuinka ne noudattivat vahvasti samoja lainalaisuuksia ja muutosten kansanomaisessa ilmaisussa voitiin nähdä kumpuavan kielitutkijoiden lausunnoista.

Lopputulema olikin siis juuri sellainen, mitä lingvistit olivat salaa aina unelmoineet. Heillä oli valta päättää siitä, mihin suuntaan kieli kehittyisi ja siten myös kansakunta. He olivat lopulta saaneet itsensä asemaan, jossa he olivat luomakunnan tärkeimpiä.

Valitettavasti kukaan muu ei sitä tiennyt.

Kalle oli suunnitellut iskua vuosia. Lopulta häntä luonnehdittaisiin yksinäiseksi sudeksi, ääri- ja poikkeustapaukseksi.

Tavoitteena oli saada kansa näkemään totuus. Tieto siitä, että sanoilla oli suurin valta, tuli saada kaikkien tietoon. Vielä tärkeämpää oli kertoa kaikille, että kielitieteilijät hallitsivat kieltä, eivätkä peruskoulun kesken jättäneet juntit.

Kalle oli opiskellut kemiaa yliopistovuosinaan. Kalle oli lukenut vähän kaikkea, kun ei ollut alunperin löytänyt taikasanoja elämäänsä. Nyt hänellä oli sanat ja kemia. Sanoilla merkitys ja kemialla keinonsa.

Iltapäivälehdet kirjoittaisivat tapahtuneesta kuvaillen sitä kansakunnan pahimmaksi tragediaksi rauhan ajalta. Kallesta esiteltäisiin henkilökuvia, menneisyyden tekojaan esille nostamalla ja varustaen artikkelit mehevillä otsikoilla, joilla lisättäisiin viikonvaihteen numeroiden myyntiä. Kansa saisi haluamansa lopputuloksen ja voisi unohtaa asian tehokkaasti seuraaviin otsikoihin mennessä.

Kieli-kemisti Kalleksi miestä tultaisiin kutsumaan pitkään. Tekonsa leimaisi kaimansa ja nimen käyttö kokisi Adolf:n kohtalon.

Älkäämme kuitenkaan menkö edelle asioissa. Vielä ei ole nimensä pannassa. Tuskien tuli kytee vahvana sammaleen alla ja on umpimähkästään umpimähkäisesti iskevä itsensä liekkeihin. Me voimme vain odottaa.

Kalle oli kielen kuningas, mutta ei kansan. Hän eli kutsuilla tarjottavilla pienillä voileivän dekonstruktioilla, konstruktiokieliopilla ja ilmaisella viinalla. Viina, väitteistä huolimatta, on ilmaista, kun saavuttaa älykköjen keskuudessa suurälykön aseman. Älytöntä? Ehkä. Niin se maailma vain toimii, emmekä sille mitään mahda.

Samaa muuttumattomuuden tuskaa koki Kallekin. Mieli halasi muutosta, keho ei. Aivojensa politiikka saneli käskyjä, mutta keho ei totellut. Kansa kun on tyhmää, eikä ymmärrä aina omaa parastaan, vaikka älykkäämmät kuinka saarnaisivat.

Kieli-kemisti, mielen kemisti, ratkesi juomaan kahta kauheammin, vaikka ei kahden puolesta syönyt. Raskaana oli vain ahdistus, mutta sen syntyminen oli käänteinen operaatio. Eikä siihen ollut kesken kaiken saatavilla lääkitystä, joka parantaisi menoa, ei ollut keskenmenoa.

Itselääkintä ei itse lääkitystä voita. Sanat tulvivat Kallen mieleen ikiaikaisista lähteistä, geeniperimästä, ja kulttuurin pohjavesistä. Niillä oli valta häneen. Ja ne sanoivat hänelle, että oli aika.

Paperille Kalle kirjoitti:
– Minä tarjennen
– Sinä tarjennet
– Hän tarjennee
– Me tarjennemme
– Te tarjennette
– He tarjennevat
– Siellä tarjettaneen

Ympärille hän piirsi punaisella kynällä, kuin merkitäkseen yhteiskunnan virheen, tulimeren. Lämpö olisi sanat lunastava ja kylmyyden karkoittava.

Kalle sekoitti viimeisen cocktailinsa ja suuntasi Harjukadun harjulle mukanaan kannettavansa. Jaloiteltuaan perille, löysi hän paikkansa ja sieltä käsin hän silmäilisi päätöntä menoa vielä tovin. Hetki ennen keinotekoista pienmuotoista harmaasävyistä harmageddoniaan, Kalle hymyili.

Vuosien ajan keräämänsä kemikaalit saostuivat saostuskaivoissaan erilleen toisistaan. Neronleimauksensa oli ollut toteuttaa leimaava leimauksensa kemikaaleilla, joita oli helppoa saada ja yhtä helppo eritellä.

Hän naputteli näppäimistöä ja painoi entteriä julkaistaakseen näkemyksensä. Räjähdyksen tuottama paineaalto sinkoaisi ilmaan sekoittuneet kemikaalit laajalle ja sytyttäisi lopulta tuleen taivaan.

Siten näytös piirtyi Kallen tajuntaan. Me muut emme sitä tajunneet, koska koko juttu oli mennyt meiltä yli.

JAA
Edellinen artikkeliAlbert Hytöselle maut prosentteja tärkeämpiä
Seuraava artikkeliVarjottaret – Syys
60 ikävuotta lähestyvä, alle nelikymppinen Jarkko "JRepo" Repo on tehnyt pitkän ja palkitun elämäntyön valheellisten esittelysivujen kirjoittajana.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here