Istuin pöydän äärellä yksin. Pöytä oli hienon näköinen, ehkä mahonkia. Minä niistä ymmärrä. Kalliin näköinen se ainakin oli tai on lienee edelleen. Ikuisuuksia lienee kestävä.

Istuin täysin väärässä paikassa, jäämättä siitä kiinni. Olin aina osannut samaistua kaikkialla ja kaikkien kanssa.

Olin avannut oven kadulta, noussut rappuset toiseen kerrokseen ja istunut alas. Istunut, kuin kuuluisin siihen paikkaan. Savua leijui ilmassa, ei tupakasta vaan sikareista.

Siinä olin keskellä klubia, sikariklubia. Käteeni olin kaivanut sikarin viereisestä hyllystä, sytyttänyt sen tulitikulla, kuten muutkin tekivät. Joku kehui niitä seetritikuiksi.

Istuin pitkään, koko illan. Aamuunkin notkuin. Kuulin kaikenlaista, mitä ihmisen ei pitäisi kuulla.

Vallanpitäjät pitivät vallasta ja julkisuuden henkilöt julkisuudesta. Sikariklubilla he istuivat keväisessä auringonpaisteessa sulassa sovussa sulavassa maisemassa. Vähän haisevassa. Tunkkainen savu pinttyi vaatteisiin ja tarttui uusi arvomaailma aatteisiin.

Köyhyys on omaa syytä. Antakaa mullekin valta, en mä mitään muuta pyydä. Mustaa lunta astiaas vain syydä.

Kaikkosi mielestä Jylhän jylhät sanat. Kun kaikkosi ympäriltä rahaa vihaavat pakanat.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here