Miehet ovat äreitä ja naiset kiukkuisia. Niin oli Martille opetettu. Ei ehkä sanoin, vaan teoin asia oli saatu Martin mieleen pienestä pitäen. Nyt pienestä kädestä kiinnipitäen Martti talutti tytärtään tuomiolle.

Iski kerran, iski toisen. Hyvät tytöt eivät väitä vastaan tai oikoo Martti kerettiläisyyttä tukeutumalla vastaan ja vastavoimiin. Ei saanut Martta rastoja, edes varkain, ottaa varastoistaan. Ei saanut lapsi itseään ilmaista, vaikka tällä kertaa se olisi ollut ilmaista. Äidiltään oli hiuslisäkkeet saanut, kun äiti oli pois maannut. Maantui maalliseksi lapsen ilo, kun iski pakaroille koivunlehtiä kilo.

Huitaisi Martti kerran yhdenkerran liian monta kertaa. Kertauksesta ei opille äitiä saatu, äidin muisto lapsenmielen sodissa kaatu. Päätti Martta karata ja aikeensa isältään salata.

Meni päiviä, kuukausiakin. Sitten jäi uksi auki, vaikka oveksi sitä kutsuttiinkin. Kutsu kävi kauttarantain ensin ja sitten etsittiin kautta rantain, Martti vain huusi,

– minne se äpärä lensi?

Martta ei nähkääs ollut isänsä tyttö. Äitinsä tuoma tuliainen parisuhteeseensa. Martta oli musta kuin nyt ihmiset voivat mustia olla. Mutsin musta kulta, oli äiti joskus sanonut ja sitten sanojaan katunut. Oli äiti tytärtään rakastanut, mutta vaivihkaisen salaa. Martti oli ahdistunut, mutta riehumisiltaan aina lupasi palaa. Lapsi kasvoi, äiti kuoli. Kukaan ei enää Marttia halaa.

Onko tässä syyllisiä, tarvitaanko heitä? Heitä pois menneisyyden heitot ja puhu omalla äänelläsi. Terapia on sitä, että emme iske enää itseämme siten kuin muut ovat aiemmin meitä iskeneet. Siten saatamme itsemme kauas kiusauksesta ja päästämme pahanolon pois.

Martta riensi pois kotoaan. Päätti, että ei kellekään martaksi ala. Kasvatti oikeat rastat samalla kun kasvatti itsensä.

Martti eli torpassaan torppalaisen elämää. Yksinhän se kusipää oli. Yksinäisyyttään yksikseen poti. Ja tuumasi toisinaan:

– Tarttis saara tähän joku roti

Runomittaisia iskulauseita on helppo viljellä, mutta taittunut ilo ei lähde kasvamaan oikein millään. Martta ehkä unohti pahimmat hetket. Martti ehkä unohti ne samoin.

Mutta ihminen on tapojensa orja. Martta oppi miehiä vihaamaan. Kun ne on niin saatanan äreitä. Martti oppi naisia vihaamaan, kun ne on niin saatanan kiukkuisia.

Ja jos tapaisivat tänäpäivänä, tappaisivat toisensa. Jatkojohdolla hakkaisivat jatkoa aiemmille johtohahmoille. Koska sellaisiahan ne naiset ja sellaisiahan ne miehet ovat. Sellaisia me ihmiset.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here