Tiedättekö sen ihmistyypin, sen joka selittää tohkeissaan muille siitä, että sattuvatko he tuntemaan, jonkin tietynlaisen ihmistyypin?

Jos et ole heihin törmännyt, loistavuutta. Kirkkaan katuvalon maksimaalisen kirkkauden tasoista loistavuutta. Sillä ne samat ihmiset, aiemmin mainitsemani, ovat sellaisia, että heillä on tapana viljellä tarpeettoman raskaita vertauksia tarpeettoman pienistä yksityiskohdista tarinoissaan.

Kukapa niitä jaksaisi. Vertauksia tai ihmisiä, kumpaakaan. Molemmat yhtä tuskaisia olla lähellä. Mikä pahinta, ne ei itse ymmärrä omaa ymmärtämättömyyttään. Jakelevat vain tarpeettoman tautologisia lauseitaan viskellen sanoillaan muiden suuntaan itseään toistellen.

Mitä tekemistä tällä on minkään kanssa? Kaikki. Tärkeämpää ponninta tarinoilleen saa hakea kissoin ja koirain kera ja silti tuskin löytää. Tämän tarinan lähtökohta, ydin ja loppu on kaikki samassa. Se on se kutiava jalkapohja, joka muistuttelee itsestään juuri silloin, kun et sitä haluaisi muistaa. Se on mielessä hiljaisina hetkinä kirkossa ja liikenneruuhkassa autoasi paimentaessasi. Se on olemassa nyt ja aina.

Se ihmistyyppi, ne erilaiset, he ovat ytimessä ja me emme ole. Persoonaprononimein heihin viittaamme, vaikka emme edes oppitunnilla olekaan asiaan pyytämässä puheenvuoroa. Mutta nyt on minun puheenvuoroni, minun vuoroni ja tämä on puheeni.

Se ihmistyyppi, ne jotka eivät tiedosta vajavaisuuttaan, heistä haluan puhua. Koska niitä on kaikkialla. Se on ongelma ja ongelmat tulee ratkoa kuin telttakankaat Bodom-järvellä – väkivalloin.

Miestä väkevämpää en juo, kun ei kestä pää. Mutta aika väkevä olen mieheksi, joten suhteellisen väkirikasta saan nauttia. Edustanhan nyt useampaa tahoa, kaikkia meitä, meitä normaaleja.

Ota yksi lahtelainen kadulta ja kysy siltä. Kysy olenko oikeassa ja hän on varmasti vahvan mielipiteen omaava kansalainen. Kysy toiseltakin ja samoin hänkin sinulle laulaa kuuliaiset katsantonsa. Ota meidät kaikki normaalit ja me voimme yhdessä äänessä sanoa ja todeta, että me normaalit olemme normaaleja emmekä ole niitä ihmisiä.

Mitä useampi kokki, sitä rikkaampi soppa. Ota kaikki kadulta jonoon. Anna jokaiselle keittovuoro. Minä laitan pataan vettä ja seuraava saa lisätä mitä haluaa. Kolmas laittanee perunaa – koska se on normaalia. Kollektiivisesti me sadat lahtelaiset osaamme keittää lahtelaisen keiton. Lahtisopan nautimme ja voimme todeta, että olipas hyvää. Hyvää kuin Äiti Teresa.

Tämä katu on keittiö. Normaaliutta ravinnoksi, vaikka eihän tässä ole vittu mitään järkeä.

JAA
Edellinen artikkeliAimo Täräys: rock´n roll
Seuraava artikkeliOmat bileet on parhaat bileet
60 ikävuotta lähestyvä, alle nelikymppinen Jarkko "JRepo" Repo on tehnyt pitkän ja palkitun elämäntyön valheellisten esittelysivujen kirjoittajana.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here