Tiedehenkilöiden joukko oli kirjava, mutta valitettavan yksivärinen. He olivat Lahden parhaimmistoa, siis kaupungin omia poikia ja tyttöjä. Eikä heitä kannattanut pojitella tai tytötellä, sillä he olivat viimeinen toivo.

Lahti oli vuosia kasvanut. Toisinaan ulkomaailmasta oli saatu uusia tulokkaita, kaiken näköisiä ihmisiä olikin saapunut vuosien ajan tasaisena virtana. Kuin maailma olisi päättänyt täyttää Lahden ääriään myöten täyteen. Mutta jotain outoa siinä oli. Kukaan ei koskaan lähtenyt Lahdesta, sinne vain päädyttiin jostain.

Tiedeyhteisö oli alkanut tutkia tapahtumaa vuosia aiemmin. He olivat kyselleet ulkolaisilta siitä, mistä he olivat tulleet. Kyllähän Lahdessa osattiin maailmankartat, mutta ne eivät tuntuneet olevan oikeassa. Ulkolaiset puhuivat eri kieliä ja näyttivät kovin erilaisilta. Ei heistä mitään pahaa sanottavaa ollut oikein kenellekään. Outoa se silti oli, että kukaan ei oikein osannut kuvailla sitä, mitä reittiä olivat kaupunkiin tulleet.

Mikä hämmästyttävintä, nämä ulkolaiset saattoivat joskus vain kadota, eikä heistä enää kuultu mitään. Ei edes postikorttia saatu. Vuosien ajan tiedeyhteisö olikin pohtinut, että ehkä ulkolaiset voivat vapaasti kulkea Lahden ja muun maailman välillä. Asia, mikä ei lahtelaisilta sujunut.

Nyt ryhmittymä rohkeimpia oli koossa. He olivat menossa kohden Lahden raja-alueita. Tärisevin käsin eräs heistä julisti heidän saapuneen Jalkarantaan. Perinteinen kaupunginosa, jossa yhä rikkaimmat kaupunkilaiset kävivät jaloittelemassa rantahiekalla auringonlaskun aikaan, koska niin ihmiset väittivät haluavansa tehdä.

Jalkarannasta matka kävi Rautakankareelle, joka tunnettiin rautamalmeistaan. Siellä yhä ahjoista saattoi nähdä hehkuvan kuumuuden.

Joukko pysähtyi vakavana. Pitkän taipaleen jälkeen he olivat saapuneet rajaseutujen viimeiselle rintamalle. Aluetta oli vuosien ajan kutsuttu Korpikankareeksi, olihan se etäisin piste kaupungin sivistyksen kehdosta. Metsissä juoksenteli villieläimiä, joista osaa kutsuttiin holloiksi, koska ne olivat sisältään onttoja olentoja, vailla sielua. Hollo tuli Lahden seudulle sanaksi ulkolaisten toimesta, kun ne olivat puhuneet tyhjyyden tunteesta herättyään yllättäen Lahdessa (toim.huom. feeling hollow).

Korpikankare, hollot ja ryhmä lahtelaisia tutkijoita. Siitä tilanteesta otettu valokuva todistaa tarinamme todeksi. Kuvaaja kääntyi takaisin, seurue ei. Eikä heistä ole sen jälkeen kuultu, kuin vain näissä tarinoissa.

Eräs kertoi nähneensä ryhmän juomassa metsässä pannukahveja hollolaisten kanssa. Uskoo ken haluaa.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here