Rimpelöiset kädet heiluivat yliaktiivisina miehen kehon molemmin puolin. Nenästään valui muutama pisara kirkasta eritettä sekoittuneena valkoiseen jauheeseen. Kaikki ei nyt ollut mennyt perille, eikä mieskään ollut päässyt perille.

Toikkaroiva kävely Pikku-Vesijärven ympäristössä ei herättänyt paljoakaan huomiota, lahtelaiset olivat tottuneet näkemään kaikenlaista. Muutama nainen koki kuitenkin miehen käytöksen uhkaavana ja siirtyivät ottamaan aurinkoa hieman kauemmaksi. Mies kääntyi ympäri ja koki ihmisyyttään loukatun ja hän halusi purkaa kokemansa vääryyden välittömästi takaisin panettelijoilleen.

– Vitu huorat, tiiätteks te ett just sairaat valaat rantautuu!

Lahti, tuo nokkelien ja päihdeongelmaisten Luvattu maa, on pullollaan pulloon uponneita. Toisinaan pullo tuo postina kotiin muutkin huumausaineet. Mies oli ottanut elämän kova koulun tarjoaman lähetyksen ilolla vastaan ja vetänyt kaiken käsiinsä saaman.

Naiset eivät tähän huutoon paljoakaan reagoineet. Mies otti sen merkkinä sille, että hän oli väittelyn voittaja. Vielä hän kertoisi tästä uljaasta teostaan jälkipolville. Jotta asia ei jäisi kellekään epäselväksi, päätti hän vielä lisätä.

– Kantsis pysyy hiljaa jos ei oo vittu mitää järkevää sanottavaa!

Jos miehen heitto olisi kohdistunut häneen itseensä, olisihan hän silloin ollut oikeassa. Naisten tirskahtaminen ei silti osunut miehen tajuntaan sarkastisena naurahduksena, harva kun ymmärtää ironiaa kokaiinipäissään.

Miehen kaverit kutsuivat häntä Petjaksi. Tai, kutsuisivat, jos hänellä olisi kavereita ollut. Sanovat, että niin makaa kuin Petjaa. Mies oli useimmiten jättänyt koko asian hoitamatta ja petjannut läpi elämänsä. Olihan hän ollut elämän kuuluisassa syrjässä kiinni. Oli ollut kaksio keskustassa ja kaksin oli siellä asunut puolisonsa Petran kanssa.

Mutta, kun Petra petrasi otettaan maailmasta, Petja petasi toistenlaista tulevaisuutta itselleen. Ei maistunut työt, maistui viini. Kun viinihanat kuivuivat, aukesi viinakorkit. Korkkaamattomaksi ei jäänyt yskänlääkkeetkään. Kaikki meni ja enemmänkin. Petra otti ja lähti, Petja vain otti.

Pikku-Vesijärven rannalla Petja käyskenteli kuin höyhenpukuaan pöyhistelevä punarinta. Alkukantaisen ihmisapinan tavoin Petja oli varma miehisyytensä todistelusta, jos vähän hakkaisi nyrkillä rintaansa.

Naiset olivat jääneet seuraamaan tätä tosielämän reality-lähetystä, joka ei toki pärjännyt epätosille reality-sarjoille, mutta oli kuitenkin kiintoisampaa kuin sorsien tuijottelu. Sorsittu Petja, apinalintu, oli omanlaisensa nähtävyys.

Rattoisasti juontui aika, kun omanelämänsä rattopoika raivosi vähän kaikille, vähän kaikesta. Petja kun oli kokenut väin vääryyttä elämässään ja siitä oli hyvä kertoa.

Kyllähän Petja oli uhri. Miehisyys-, päihdeaine- ja suorittamiskulttuurin ikeessä mies oli painunut osaksi yhteiskunnan pohjasakkaa, kun edes sosiaaliviranomaisten haaviin ei hän ollut onnistunut jäämään pudotuksensa aikana. Jätevesikäsittelyssä isompia sattumia poimivaa seulaa kutsutaan välpäksi. Petja oli nyt siinä pisteessä, että jopa tömähtäminen välppää vasten olisi autuaampaa, kuin Pikku-Vesijärven rantojen kanssa taistelu.

Linnut menestyvät paremmin niillä alueilla, missä ne voivat poimia pesäänsä tupakantumppeja. Niiden sisältämä nikotiini estää useiden loiseläinten elämisen ja linnunpojat saavat rauhassa juoda linnunmaitoa lintukodossaan.

Petjan mieli ei kuitenkaan ollut vapaa loisista, vaikka tupakan oli saanutkin suupieleensä sytytettyä. Joitain loisia ei vain voi häätää hyönteismyrkyillä. Joskus ne loiset ovat tiukemmin kiinni meissä. Kuten eräät loiseliöt ohjaavat uhrinsa elämää, ohjasi Petjaakin jokin muu kuin tolkku tai järki. Sitä näytelmää naiset katselivat sivusta.

Oli ranta, oli loinen, oli rantakirppu. Kuten kirputkin ärsyttävät muita, tuotti Petjakin vitutusta. Vaikka toimi vain siten, kuin oli tyypillistä lajilleen. Siinä se loikki, ruipeloin jaloin ponnisteli. Naiset eivät kerinneet karkuun edes, kun rantakirppu oli ehtinyt jo kärsänsä tökkäämään. Verta imiessä katosi Petjan viimeinenkin ihmisyys.

Eikä siitä pitäisi Petjalle suuttua, vaan niille saatanan yhteiskunnan epäonnistuneille rakenteille, kun osa pääsee valumaan paska seassa välppien ohi kohden lietealtaita. Kirput lisääntyvät siellä, missä luonto sen niille sallii.

JAA
Edellinen artikkeliNo More Clothes
Seuraava artikkeliNo More Clothes eikä heikkoja lenkkejä
60 ikävuotta lähestyvä, alle nelikymppinen Jarkko "JRepo" Repo on tehnyt pitkän ja palkitun elämäntyön valheellisten esittelysivujen kirjoittajana.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here