Pasanen oli omasta mielestään harvinaisen äijä. Siis semmoinen aito mies. Ei mikään epävarma, vaan rehti suomalainen mies, joka ei pelännyt sanoa asioita nii kuin asiat ovat.

Valitettavan usein Pasasen sanat eivät kuitenkaan olleet kovinkaan todellisuuteen pohjautuvia. Ne olivat jopa valheellisia. Siksi tuttavansa pitivät miestä ihan hilpeänä, mutta vähän junttina olentona. Ei siis siten, että juntteus olisi tuttaviensa mielestä ollut huono asia – oikeastaan jopa ihannoivat sitä.

Pasanen oli heille olento vieraasta maailmasta. Mies pystyi luomaan itsensä rasistisen heiton jälkeen kuin sisilisko häntänsä. Tekihän se kipeää katsoa, kun Pasanen ohitteli eteensä viskattuja vastaväitteitä niihin oikeastaan törmäillen. Sirosti hallitsi kielensä, jos nyt elefanttia Pähkinäsärkijän lavalla voi siroksi sanoa. Mutta särkyipähän pähkinät ja vastaväittäjänsä usein myös.

Sisilisko katkaisee häntänsä, kun se pyrkii karkuun. Ehkäpä Pasasta olisi parempi tituleerata sissiliskoksi. Salakavalasti hän ujutti rasistisia näkemyksiään ja niistä kiinni jäädessään hän saattoi kääntää koko asian ympäri.

Tai ehkä hänen rehti suomalainen asenteensa määrittelisi Pasasen ennemmin sisuliskoksi. Sen verran antaumuksella mies hakkasi päätään liberaalien keskellä, että kyllä siinä sisuakin oli sieluunsa suotu.

Semmoinen mies oli Pasanen. Kuvailemme häntä miten tahansa, niin ketunhäntä sillä on kainalossa.

Pasanen oli kuitenkin hyväntahtoinen. Hänen oli vain vaikeaa hyväksyä maailman muutosta. Muuttolinnut toivat keväisin mukanaan pelottavan erilaisia näkemyksiä siitä, miten sisilisko napataan. Sitähän Pasanenkin pelkäsi – että joku hänet nokkisi palasiksi ja pistelisi nokkiinsa. Siksi hän nakkeli vihasanoja, jotta ei kukaan lähelleen pääsisi.

Sisilisko pyrkii välttämään häntänsä katkaisua. Se on vaarallista ja siksi on parempi, että lähelleen ei pääse kukaan. Sanovat, että on ehkä parempi antaa niiden vain olla. Katsellaan me ulkopuoliset vähän kauempaa, miten liskon käy.

Pasanen on kiinnostava otus. Mutta sitä tökkiessä voi tehdä enemmän pahaa kuin hyvää. Ei aina kannata keikuttaa venettä, koska veneen upotessa, jää ilman venettä.

Tiesittekö muuten, että sisilisko on Suomen runsaslukuisin ja laajimmalle levinnyt matelija. Sen nimestä on tullut kielemme sana ’lisko’.

Niin kävi aikanaan Pasasellekin.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here