Torven Akustisen Klubin lavalla esiintymässä El Mika.

Torven Akustinen Klubi järjestetään joka kuukauden ensimmäisenä torstaina. Tapahtumassa kuka tahansa saa nousta Torven lavalle esiintymään. 1.3.2018 paikalle oli saapunut taas monia mielenkiintoisia esiintyjiä.

Sami Väike ja Virpi Jeskanen.

Virpi Jeskanen ja Sami Väike esittävät tapahtumassa duona omia kappaleitaan. Lahtelaisessa SA-Intissä bassoa soittava Väike soittaa tapahtumassa akustista kitaraa ja nuorempana enemmänkin omia kappaleita tehnyt Jeskanen toimii laulajana. Pariskunta on soittanut aluksi muiden kappaleita omaksi ilokseen ja alkanut sitten tehdä omia kappaleita.

– Oli vaan kivaa soitella kitaraa ja juoda viiniä, muistelee Väike yli kaksi vuotta sitten alkanutta yhteistä soittelua.

Jouko Hukkanen.

Lahtelainen Jouko Hukkanen kertoo käyneensä säännöllisesti soittamassa seitsemisen vuotta pyörineellä Torven Akustisella Klubilla melkein alusta asti. Kitaransoiton vuonna 1976 aloittanut Hukkanen kertoo soittavansa slide-kitaralla bluesia, countrya ja folkia. Hukkanen joutuu ajoittain arpomaan, minne itse lähtee esityksiä katsomaan, sillä Lahdessa on nykyään paljon hyviä musiikkipaikkoja kuten Pikku Hanhi, Brygga, Virasto, Mössö ja Torvi.

Kohteliaat pummit. Vasemmalta Niko Jylhä, Sampo Sihvonen ja Ville Koivuranta.

Kohteliaat pummit eli Sampo Sihvola, Niko Jylhä ja Ville Koivuranta ovat tulleet Lahteen Helsingistä varta vasten Torven Akustiselle Klubille esiintymään. Akustisesta ja sähkökitarasta sekä bassosta koostuva kokoonpano esittää Jylhän tekemiä kappaleita ja on nimennyt tyylilajinsa Mellunmäki-jazziksi, joka on yksinkertaiseen instrumentaalimusiikkiin perustuvaa Kaurismäki-henkistä lähiöromantiikkaa.

– Tämä taitaa olla viides kerta, kun olen Torvessa vuoden aikana, kertoo illan aikana myös soolona omia kappaleitaan esittävä Sihvola.

Mikael Heikkinen kuvasi yleisöään GoPro-kamerallaan.

Lahtelainen Mikael Heikkinen eli El Mika kertoo käyneensä Torven Akustisella Klubilla noin neljän vuoden ajan lähes joka kuukausi soittamassa omia kappaleitaan. Edellisellä kerralla hän tosin oli tehnyt poikkeuksen ja soittanut ainoastaan Cheekiä. Tyylikseen Heikkinen mainitsee akustisen profeetta-rockin.

Aarne Ylinen ja Sirkku Lindstam.

Sirkku Lindstam ja Aarne Ylinen ovat paikalla lausumassa runoja. Ylinen kertoo, että on kirjoittanut aforistisia runoja ja lausuu niitä ensimmäistä kertaa itse. Lindstam lausuu muiden tekstejä kuten psykologin Vesa Nevalaisen Perkeleellisiä Säkeitä. Lindstam kertoo olleensa Akustisella Klubilla aiemmin Päijät-Hämeen Lausujien kanssa lausumassa runoja ryhmänä. Lausujien mielestä Torven Akustinen Klubi on hyvä paikka harjoitella esiintymistä.

– Täällä on erityisen viehättävää se, että vaikka sali on täynnä, niin runoja tämä porukka on pysähtynyt kuuntelemaan, ihastelee Lindstam.

Kuvat: Jari Anttonen
Teksti: Raisa Paakkari

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here