Marko Salakka O:n keskiössä. (Kuva: Jari Anttonen)

Marko Salakka on kirjoittanut sanoja lauluihin vuosikymmenien ajan. Hän teki uuden aluevaltauksen lähtemällä mukaan runokirjan tekoon. Rohkeutta vaati myös runokirjan aiheena ollut orgasmi.

8-vuotiaasta saakka rokkitähteydestä haaveillut Salakka on toiminut laulajana monissa yhtyeissä ja kirjoittanut sanoituksia, jotka ovat kertoneet pääosin hänen omasta elämästään. Esimerkiksi Salakan vuonna 2015 kirjoittama kappale Kun Päästin Irti kertoo hänen parisuhteensa lopusta ja lapsistaan luopumisesta.

– Kirjoittaminen on terapiaa, toteaa Salakka.

Salakka kertoo, että alkuperäinen idea runokirjaan nimeltä O eli runoja päijät-hämäläisistä orgasmeista lähti kolmen naisen yhteisestä illanvietosta. Runokirja oli menossa piakkoin painoon ja kahden osallistumisensa peruuttaneen miesrunoilijan tilalle pyydettiin Salakkaa, joka lähti mielenkiinnosta mukaan.

Salakka kirjoitti runokirjaan päätyneet runot 15 minuutissa. Muutaman viilauksen jälkeen ne olivat valmiita painettaviksi. Salakka on aiemmin saanut kokemusta runojen kirjoittamisesta osallistuttuaan Runomaraton-kilpailuun, jossa hän sijoittui kolmanneksi.

Orgasmeista kertovia runoja oli Salakan mielestä mukava kirjoittaa, koska aiheesta löytyi niin paljon positiivisuutta. Hänen laulujensa sanoitukset ovat nimittäin yleensä olleet negatiivisia. Salakka kertoo tosin pelkäävänsä, mitä hänen 18-vuotiaat kaksostyttärensä sanoisivat luettuaan kirjan.

– Oli aika jännittävää ja pelottavaa, että paljastanko itsestäni sen, että kerron mitä tapahtuu sillä hetkellä, kun se tapahtuu, kuvailee Salakka aiheen aiheuttamia tunteita.

Teksti: Raisa Paakkari

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here